Stalkkerit

tiistai 27. tammikuuta 2015

Minäkö myöhässä?

Moi.
Niin tässä taas kävi, postaus on myöhässä. Olen tässä viimeaikoina ottanut ihana kiitettävästi kuvia, mutta ne kaikki ovat yhä kameralla sillä tietokone ei ole kovin yhteistyöhaluinen. Tästä johtuen saatte tyytyä vanhoihin kuviin. (Hoen tätä joka postauksessa) Tällä kertaa kuvat eivät edes ole nukkeaiheisia .;_; näinkö alas olen vajonnut. Tulihan edes tekstistä kiitettävän pituinen. Ai niin olen ajatellut, että voisin perustaa lifestyle blogin, mitäs mieltä te olette ajatuksesta. Onko se ihan typerä vai kannattaisiko minun yrittää?









Nähdään taas ensi postauksessa.

torstai 15. tammikuuta 2015

Joulun muistelua.

Moi.
Äsken sitten tajusin, että pitäisi postatakkin. En sitten laiskana ihmisenä löytänyt kuin jotain joulunajalta olevia kuvia, enkä jaksanut uusiakaan ottaa. ;_;
Mutta yrittäkää nauttia.





















Hei hei.
Ensikerralla sitten laadukkaampia ja järkevämpiä kuvia. Siihen asti Moi.